Kaikkien Aikojen Energiansäästölista (KAE)

Parhaat energian ja sähkön säästövinkit yhdessä paikassa

Kodin energiankulutukseen vaikuttavat monet asiat, kuten lämmitysmuoto, asunnon koko, asukkaiden lukumäärä, sähkölaitteiden määrä, ikä ja kunto, mutta myös asukkaiden käyttötottumukset. Sähkö muodostaakin merkittävän osan kodin kustannuksista ja sähkön säästäminen on taloudellinen asia, sillä jokainen käytetty kilowattitunti maksaa. Energian säästäminen on silti muutakin kuin rahallista säästämistä: vain siten, että me kaikki yhdessä kannamme vastuun energiankulutuksesta voidaan vähentää ilmastopäästöjä.

Jokainen meistä voi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa energian säästämiseen ja sitä kautta ilmaston muutoksen hillitsemiseen. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja rahallisen säästön lisäksi energiaa on tärkeää säästää myös esimerkiksi energian saatavuuden turvaamiseksi, tuontienergia tarpeen vähentämiseksi, energiakustannusten alentamiseksi ja muiden ympäristö- ja luonnonsuojelutavoitteiden vuoksi.

Keskityn tässä kirjoituksessa ennen kaikkea energian säästämisen taloudelliseen puoleen ja olen tehnyt suosittujen artikkelien Kaikkien Aikojen Säästövinkkilista (KAS) ja Kaikkien Aikojen Lisätulolista (KAL) seuraksi Kaikkien Aikojen Energiansäästölistan (KAE).


säästäminen sähkö



Sähkönkilpailutuksen kysely

Ennen Kaikkien Aikojen Energiansäästölistan läpikäyntiä, pikainen kysymys sähkönkilpailutuksesta. 

Artikkelissa Sähkön kilpailutuksen aika kerroin kuinka päätin itse kilpailuttaa oman sähköni, kun talven ensimmäinen sähkölasku muistutti sähkön kalleudesta.

Joten ihan mielenkiinnosta, milloin sinä olet viimeksi kilpailuttanut sähkösi?


Milloin olet viimeksi kilpailuttanut sähkösi?

alle 1 kk
1-6 kk
7-12 kk
1-2 v
yli 2 v
Muu
Created with Poll Maker


Kilpailuta sähkösi nyt:

Jos sähkönkilpailutuksesta on aikaa, se onnistuu helposti seuraavia palveluja hyödyntämällä:
  • Kilpailuttaja on kuluttajille suunnattu palvelu, jossa voit kilpailuttaa sähkösopimuksia, gsm-liittymiä, autovakuutuksia sekä hotelleja ja lentoja.
  • Sähkömittari on 100% suomalainen palvelu, jota kautta jo kymmenet tuhannet kotitaloudet ovat kilpailuttaneet sähkösopimuksensa.

Energiansäästövinkit

Siten itse Kaikkien Aikojen Energiansäästölistaan. Olen kerännyt alle eri keinoja sähkölaskussa säästämiseen. Koska haluan antaa kunnian sille jolle kunnia kuuluu, on merkittävä osa alla olevista energiansäästövinkeistä poimittu Financerin sivuilta.

Lisäksi olen hyödyntänyt seuraavia lähteitä listaa rakentaessani:

Jos listalta mielestäsi puuttuu jokin olennainen energiansäästövinkki, lisääthän sen kommenttikenttään niin täydennän listaa sitä mukaa kun uusia vinkkejä ilmaantuu.

A) Lämmitys ja viilennys (28)
B) Valaistus (6)
C) Sauna (5)
D) Pyykin- ja astioiden pesu (19)
E) Suihku ja veden lämmitys (8)
F) Kylmälaitteet (13)
G) Viihdelaitteet ja tietokoneet (10)
H) Ruoanvalmistus (13)
-------------------------------
102 energiansäästövinkkiä sinulle, olepa hyvä!


Lämmitys energiansäästövinkit


A) Lämmitys ja viilennys (28)

  1. Lämmitykseen kuluu noin 50 % kodin energiasta. Lämmityksessä pienetkin toimenpiteet voivat saada aikaan suuria säästöjä sähkönkulutuksessa. Kun lasket asuintilojen lämpötilaa yhdellä asteella, lämmityskulut laskevat 5 %. Panosta nykyaikaisiin lämmitysratkaisuihin. Kun vaihdat lämmitysmuotoa, suosi uusiutuvia energian lähteitä.
  2. Älä lämmitä turhaan! Säädä lämpötila alemmas huoneissa, joita et aktiivisesti käytä.
  3. Säädä lämmitys tai ilmastointi pienemmälle. Säädä huoneen sisälämpötila 20-22 asteeseen. Sopiva lämpötila olohuoneeseen on 20-22 astetta ja makuuhuoneessa 18-20 astetta. Yhden asteen lämpötilan pudotukseen tottuu viikossa.
  4. Oikea sisälämpötila lisää asumisviihtyvyyttä, parantaa sisäilman laatua ja vähentää talviaikana ilman kuivuuden tunnetta.
  5. Lattialämmitys. Usein kosteisiin tiloihin on asennettu lattialämmityksiä. Kannattaa selvittää tarkkaan onko lattialämmitys tarpeen rakenteiden vuoksi, vai onko se tarkoitettu vain mukavuuden lisäykseen. Yleensä jos tilassa on muukin lämmitys, esimerkiksi kaukolämpöön kytketty aina lämmin patteri, on kyseessä vain mukavuuslämmitys jota ei tarvita tilan kuivattamiseen. Jos kosteassa tilassa ei ole muuta lämmitystä, on lattialämmitys tarpeen tilan kosteusvaurioiden estämiseksi. Säädä teho silti kohtuulliselle, n. 24 asteen lämpötila kosteissa tiloissa on riittävä. Pidä lisäksi ovi suljettuna, jotta suorasähkölämmitteinen lattialämmitys ei lämmitä muutakin rakennusta. Jos kosteassa tilassa on aamulla lattia märkä illan suihkun jäljiltä, konsultoi ammattilaista tuuletuksen ja lämmityksen parantamiseksi välttääksesi kosteusvauriot ellet itse pysty parantamaan tilannetta. Jos lämmitys toimii ikkuna auki kun on kuuma -periaatteella, menee energiaa hukkaan lähes varmasti yli 500 € vuodessa.
  6. Jos pesuhuoneessasi on sähköinen lattialämmitys, kuivaa lattia suihkun jälkeen lastalla. Kun vesi haihtuu, se ottaa samalla lämpöenergiaa lattialämmityksestä.
  7. Pesutilojen sähköllä toimiva lattialämmitys on yleistynyt uusissa kaukolämpöön liitetyissä kerrostaloissa. Se asennetaan kolmeen kerrostaloon neljästä. Talon uusi asukas voi yllättyä suuresta sähkölaskusta. Viiden neliömetrin lämmitys voi lisätä sähkölaskua vuodessa jopa 900 - 3300 kWh, mikä vie rahaa 135 - 495 euroa vuodessa (sähkön hinta 15 snt/ kWh).
  8. Käännä kylppärin mukavuuslattialämmitys pois päältä, jos olet poissa kotoa yli viisi päivää. 
  9. Ikkunoiden kautta kuluu noin 20 prosenttia talon lämmöstä. Sulje sälekaihtimet yöksi ja vedä verhot eteen. Se vähentää lämpöhukkaa yhtä paljon kuin ylimääräinen ikkunalasi. 
  10. Pidä kovalla pakkasella kaihtimet ja verhot kiinni niissä huoneissa, joissa et itse ole.
  11. Hanki huoneisiin lämpömittarit. Säädä lämpötilat sopiviksi. Alenna kodin lämpötilaa, kun lähdet useammaksi päiväksi pois. 
  12. Lämmitys irtopattereilla. Lämmitätkö mökkiä tai varastoa irtopattereilla? Tavanomainen, 2 kilowatin tehoinen lämmitin kuluttaa lähes 50 kWh sähköä vuorokaudessa. jos lämmitin on päällä jatkuvasti. Sähkö maksaa keskimäärin 10 snt/kWh, joten lämmittimen käyttö maksaa n. 4,80 euroa vuorokaudessa ja siten lähes 34 euroa viikossa. Viidessä kuukaudessa kustannuksia kertyy n. 720 euroa. Laskelmaa voi skaalata keskimääräisen lämpötehon mukaan: jos käytössä on esimerkiksi 1000 watin tehoinen lämmitin viiden kuukauden ajan, kokonaiskustannus on n. 360 euroa. Vältä tarpeetonta lämmittämistä.
  13. Tarkista termostaattien kunto ja säädöt. Kutsu huoltomies vaihtamaan rikkinäiset termostaatit.
  14. Älä peitä patterin termostaattia huonekaluilla tai verhoilla. Peitetty termostaatti ei tunnista huoneen todellista lämpötilaa eikä säädä venttiiliä oikein.
  15. Tarkista tiivisteiden ja eristeiden kunto. Esimerkiksi rikkoutuneet eristeet ovien alla saattavat johtaa ilmavuotoon oven alta, vedon tunteeseen ja sitä kautta lämmityksen säätämiseen korkeampaan lämpötilaan. Varmista, että ovien ja ikkunoiden tiivisteet ovat kunnossa ja ilmanvaihdon korvausilma tulee oikeasta paikasta niin ettei se aiheuta ylimääräistä vedontunnetta.
  16. Tuuleta oikein ristivetotuuletuksellaÄlä totuttele siihen, että ikkuna on jostain aina auki. Aina avoin ikkuna maksaa lähes varmasti yli 100 € vuodessa. Kesällä ikkunoita voi toki pitää päällä jäähdytystarkoituksessa, mutta jos niitä on tarpeen pitää auki silloinkin kun ulkona on alle 15 astetta lämmintä, on syytä ensin varmistaa että kaikki lämpöä tuottavat laitteet ovat pois päältä. Jos on tarpeen lämmityskauden aikana tuulettaa tehokkaasti, toteuta tuuletus avaamalla tuuletusluukkuja kuten tuuletusikkunoita mahdollisuuksien mukaan eri puolilta tuuletettavaa tilaa sekä eri korkeuksilta. Esimerkiksi avaamalla muutamaksi minuutiksi ovet ylä- ja alakerrasta saadaan talon ilma vaihtumaan erittäin nopeasti jäähdyttämättä merkittävästi rakenteita. Näin saat nopeasti vaikkapa paistokäryt pois.
  17. Viilennä viisaasti. Helle voi tehdä olon tukalaksi. Viilentämiseen kannattaa ensin käyttää vihreitä keinoja. Jos ne eivät riitä, voi ottaa avuksi tuulettimen ja jäähdyttävän ilmastointilaitteen.
  18. Jos talossasi on koneellinen ilmanvaihto, varmista että pyörintänopeus on oikea ja lämmön talteenotto on lämmityskaudella kytketty päälle. Omakotitalossa kiertovesipumpun nopeuden voi kesällä säätää pieneksi, mutta sitä ei kannata sulkea kokonaan, ettei pumppu jumiudu.
  19. Säädä koneellinen ilmanvaihto pienimmälle teholle poissaolon ajaksi. Älä koskaan pysäytä sitä kokonaan.
  20. Puhdista ilmanvaihtojärjestelmän suodattimet ja lämmönvaihdin vähintään kahdesti vuodessa. Anna ammattilaisen tarkistaa, että järjestelmä on oikein säädetty. 
  21. Käytä ilmalämpöpumppua. Erilaiset lämmityslaiteet kuluttavat erilaisen määrän sähköenergiaa saman lämpömäärän tuottamiseen. Eniten sähköenergiaa kuluttavat ns. suorat sähkölämmittimet, joissa sähköenergia muutetaan vastuksilla suoraan lämmöksi.
  22. Ilmalämpöpumppu säästää sähkölämmitteisissä taloissa sähköä, mutta hyöty menetetään, jos pumppua käytetään kesällä jäähdytykseen. Ilmalämpöpumppu maksaa itsensä takaisin itsensä lämmityskäytössä on 5-8 vuodessa.
  23. Jos olet pidempään pois kotoa, laske lämpötilaa. Verhot vastaavat yhtä lisälasia ikkunaan. Laita verhot eteen kylminä öinä.
  24. Puita pesään paukkupakkasilla. Kovilla pakkasilla voit vähentää muun lämmitysenergian tarvetta polttamalla puita takassa tai leivinuunissa. Varaavan tulisijan käyttö voi vähentää muun lämmitysenergian tarvetta 10-30 %.
  25. Käytä ajastimia tiloissa joissa lämpöä tarvitaan ajoittain. Ajastamalla lämmityksen tehokkaammalle tiloissa, joissa lämpöä tarvitaan ajoittain voit säästää erityisesti vanhemmissa ja heikommin eristetyissä taloissa. Muista kuitenkin, että et anna kostean ja lämpimän ilman jäähtyä ilman ilmanvaihtoa, jotta kosteus ei tiivisty ja aiheuta vaurioita. Kesämökillä voit ilmalämpöpumpun etäohjauksen avulla käyttää ylläpitolämpöä estämään putkien jäätymisen, ja aloittaa lämmön noston jos mökille ollaan menossa.
  26. Älä pidä autoa lämmityksessä koko päivää. 30 minuuttia riittää leudolla säällä, tunti kylmällä säällä.
  27. Tehtäessä kotiin perusparannuksia energiatehokkuus kannattaa pitää mielessä ja valita tehtävät ratkaisut sen mukaan. Remontoitaessa taloa voi pohtia:  ilmanvaihdon energiatehokkuuden parantamista. tulisijan tai ilmalämpöpumpun asentamista. lisäerityksien tarvetta.
  28. Uuden rakenteilla olevan kodin energiatarvetta ja lämmitysjärjestelmävaihtoehtoja kannattaa pohtia huolella. Rakentamisvaiheessa on erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa kustannustehokkaasti kodin energian tarpeeseen.

energiansäästö valaistus


B) Valaistus (6)

  1. Sammuta turhat valot. Muista sammuttaa myös ulkovalot, liiketunnistimet ovat hyödyllisiä.
  2. Käytä led-polttimoita ainakin usein käytössä olevissa valaisimissa. Led-polttimon sähkönkulutus on noin 20% vastaavan halogeenipolttimon sähkönkulutuksesta. Vaihda led-polttimoihin ensin valaisimissa jotka ovat aina tai usein päällä. Pohdi voisitko käyttää ajastimia tai liiketunnistimia aina päällä olevien valaisinten sijaan. Tämä on kannattavaa erityisesti 
  3. Älä osta halvinta lamppua. Yleensä halvin lamppu ei ole pidemmän päälle halvin vaihtoehto. Halppislamput kuluttavat yleensä enemmän sähköä ja rikkoutuvat aikaisemmin, joten uusia lamppuja pitää ostaa usein.
  4. Valaise tehokkaasti – käytä spottivaloja ja työvaloja, jotka valaisevat vain tietyn alueen. 
  5. Lamppujen watit kertovat niiden sähkönkulutuksesta. Esimerkiksi 60 watin lappu vastaa kolmea 20 watin lamppua. Valaise kotiasi vain tarpeesi mukaan ja nauti tunnelmavalaistuksesta.
  6. Valaistus kannattaa suunnitella niin ettei kaikkia lamppuja tarvitse pitää turhaan päällä. Jos esimerkiksi suurin osa illasta kuluu olohuoneessa – voidaanko valaistusta vähentää muista huoneista. 

energiansäästö sauna



C) Sauna (5)

  1. Älä turhaan pidä kiuasta päällä. Mene saunaa heti, kun se on lämmin ja laita kiuas pois heti, kun poistut saunasta.
  2. Laske saunan lämpötilaa. Energiatehokkainta on saunoa 70-80-asteisessa sähkösaunassa. Sitä kuumempi sauna voi viedä 20-30 prosenttia enemmän sähköä.
  3. Älä lämmitä saunaa turhan usein. Käykää koko perhe saunassa samana päivänä. 
  4. Tarkista myös saunan lattialämmityksen tarpeellisuus ja saunan valaistus. 
  5. Kiuas on kodin suuritehoisin laite ja se kuluttaa perhekäytössä noin 1000 kWh vuodessa. Yli puolet tästä kuluu saunan alkulämmitykseen ja loput kiukaan lämpimänä pitämiseen. Tunnin saunomiseen menee 8 kWh sähköä, joka maksaa noin 1,2 euroa, kun sähkö maksaa 15 snt/ kWh.
pyykinpesu energia


D) Pyykin- ja astioiden pesu (19)

  1. Pese täysiä koneellisia. Kun kerran laitat koneen päälle, varmista, ettei se pyöri tyhjänä. Astianpesukoneessa vettä kuluu keskimäärin 15 litraa per pesu.
  2. Älä pese pyykkiä turhaan. Jos vaate ei varsinaisesti ole likainen, voit laittaa sen yön yli tuulettumaan ulos. 
  3. Pese alemmassa lämpötilassa. Useimmat pyykit voi pestä 40 asteessa 60 sijaan. 
  4. Ostaessasi uusia sähkölaitteita, varsinkin pyykkikonetta, varmista, että sen energiatehokkuusluokka on vähintään A
  5. Jos koneessasi on eco-ohjelma tai muu energiatehokkaampi pesuohjelma, muista käyttää mieluummin sitä. 
  6. Jos pyykkiä pestään 150 kertaa vuodessa, kuivatus maksaa kuivausrummussa 63 euroa
  7. Pese astiat astianpesukoneessa. Liitä kone lämminvesiliitäntään mikäli se sallitaan käyttöohjeessa.
  8. Kun peset pyykkiä, pyri kuivattamaan pyykki ulkona. Käytä tehokasta linkousta, jotta jäännöskosteus olisi pieni. 
  9. Jos taloyhtiössäsi on pesula, hyödynnä sitä
  10. Luovu esipesusta. Valitse esipesu vain todella likaiselle pyykille.
  11. Valitse tehokas linkous, aivan vähintään 1000 r/ min. Silloin pyykin kuivaus koneellisesti on taloudellista.
  12. Kuivausrummun ja -kaapin energiankäytöllä ei ole suurta eroa. Rumpu ei ole yhtä monikäyttöinen kuin kuivauskaappi, jossa voi kuivata myös märät ulkoiluvaatteet ja jalkineet.
  13. Älä kuivaa pyykkiä liian kuivaksi. Silloin vaatteet eivät rypisty ja säästät energiaa.
  14. Huolehdi riittävästä ilmankierrosta jättämällä kylpyhuoneen ovi auki kuivauksen ajaksi. Jos huoneen lämpötila nousee paljon, pyykin kuivaus hidastuu ja energiaa kuluu turhaan.
  15. Mikäli pyykin kuivumisella ei ole kiirettä, älä käynnistä kuivauskaappia. Jätä vain kaapin ovi auki.
  16. Energiamerkinnän ansiosta astianpesukoneen sähkön ja veden kulutus ovat pienentyneet, mutta pesuaika on pidentynyt. Nelihenkisessä perheessä astianpesukone käyttää keskimäärin vain 240 kWh sähköä vuodessa.
  17. Älä ylihuuhtele astioita ennen koneeseen laittamista. Astioiden huuhtelu juoksevalla vedellä voi viedä enemmän energiaa kuin täyden koneellisen pesu. Poista astioista kuitenkin ruoantähteet, jotteivät ne tuki suihkuvarsia.
  18. Valitse säästöohjelma, jos koneessa ei ole rasvaisia astioita. Pesulämpötila laskee silloin 55 asteeseen.
  19. Älä pese astioita käsin juoksevan veden alla. Käsin pesu on edullista vain silloin, kun astiat pestään ja huuhdellaan altaissa.

veden lämmitys energian säästö


E) Suihku ja veden lämmitys (8)

  1. Lämmin vesi saattaa olla suuri piilokuluttaja sähkölämmittäjälle ympäri vuoden. Lämpimän veden mukana energiaa virtaa viemäriin myös kesällä kun lämpöä ei muuten tarvita.
  2. Veden säästön tärkein nappi on korvien välissä. Tottumukset vaikuttavat merkittävästi veden kulutukseen. Käyttöveden lämmitykseen kuluu 800 – 1 200 kWh henkeä kohti vuodessa.
  3. Käy nopeassa suihkussa. Päivittäinen viiden minuutin suihku maksaa noin 180 euroa vuodessa. Päivittäinen 20 minuutin suihku maksaa noin 730 euroa vuodessa.
  4. Älä juoksuta vettä turhaan. Sulje hana siksi aikaa, kun saippuoit itseäsi tai levität shampoon hiuksiisi.
  5. Asenna vettä säästävä suihkupää. Myös hanoihin saa vedensäästöventtiileitä.
  6. Käytä hammasmukia. Kolmen minuutin hampaiden harjaus hana auki voi viedä jopa 30 litraa vettä.
  7. Vaihda vanhat vesikalusteet uudenmallisiksi. Piheissä yksiotehanoissa veden täysi virtaama voidaan rajoittaa jopa vain neljään litraan minuutissa. Vaihda hanojen huonot tiivisteet. Tiheä tippavuoto voi tuhlata 30 m3 vettä viemäriin vuodessa.
  8. Lue lämminvesivaraajasi käyttöohje. Säädä käyttövesivaraajasta lähtevän veden lämpötilaksi 55-60 astetta. Käännä keväällä vesivaraaja kesäkäyttöasentoon, jolloin vain ylempi vastus on toiminnassa. 
energian säästö kylmälaitteet

F) Kylmälaitteet (13)

  1. Kylmäkoneet kuntoon. Kylmäkoneen laskennallinen vuosikulutus on nykyään toki pientä, mutta estämällä kylmäkoneen ilmankierto ja säätämällä termostaatti täysille tai unohtamalla pakastuskytkin päälle saadaan jopa yhdellä jääkaappi-pakastimella yli 100 € ylimääräistä laskua vuodessa. Kylmäkoneen lämpötila kannattaa säätää mittarin kanssa eikä luottaa esimerkiksi koneen omaan asteikkoon lämpötiloista. Jääkaapin suosituslämpötila on 4-6 astetta ja pakastimen -18. Yksi aste liikaa kylmyyttä lisää sähkönkulutusta 5 %.
  2. Sulata pakastin säännöllisesti. Kylmälaitteisiin kertynyt jääkerros alentaa niiden energiatehokkuutta. Sulata kertynyt jää vähintään kerran vuodessa. Uusissa pakastimissa voi olla automaattisulatus.
  3. Säädä jääkaapin ja pakastimen lämpötilaa pienemmälle, jos ne ovat sinulla nyt täydellä teholla.
  4. Älä pakkaa jääkaappia liian täyteen, vaan jätä viileälle ilmalle kiertotilaa myös laitteen sisällä. Vältä turhaa kylmälaitteen oven avaamista. Ylitäyttö ja oven tiheä avaaminen lisäävät sähkönkulutusta 15-20 %.
  5. Älä rasita jääkaappia lämpimillä ruuilla tai juomilla. Jäähdytä ruoka ennen kylmälaitteeseen siirtämistä. Peitä ja pakkaa ruoat huurteen estämiseksi.
  6. Kylmälaitteet joutuvat tekemään helteellä rankasti töitä pitääkseen ruuat ja pakasteet kylminä. Kun keittiön lämpötila nousee 25 asteesta 32 asteeseen, kylmälaitteen sähkönkulutus kasvaa 25 - 40 %. Myös käyttöhäiriöt ovat yleisempiä, kun lämpötilaero laitteen sisä- ja ulkopuolella on suuri.
  7. Sijoita kylmälaite oikein. Älä sijoita sitä lieden, astianpesukoneen tai muun lämmönlähteen viereen.
  8. Huolehdi ilmankierrosta. Jos laite on sijoitettu komerokaappiin ja huoneiston sisälämpötila nousee, vedä laite väliaikaisesti ulos komerosta tai ainakin reilusti irti takaseinästä, jotta ilma pääsee kiertämään paremmin.
  9. Imuroi kylmälaitteen tausta kerran vuodessa. Kompressoriin ja lauhduttimeen kertynyt pöly lisää sähkön kulutusta ja lisää tulipalon vaaraa.
  10. Uudet kylmälaitteet käyttävät todella vähän energiaa, koska määräykset niiden energiatehokkuudesta ovat tiukentuneet. Uusien kylmälaitteiden energialuokan pitää olla vähintään A+, kun paras luokka on A+++.
  11. Säädä lämpötila oikein. Yksi aste liikaa kylmyyttä lisää sähkönkulutusta 5 %. Pakastimeen riittää -18 °C ja jääkaappiin +5 °C.
  12. Käytä pakastuskytkintä, kun pakastat suurempia määriä. Muista sammuttaa pakastustoiminto, koska se lisää sähkönkäyttöä.
  13. Vanhat kylmälaitteet kuluttavat enemmän sähköä kun uudet, mutta uuden laitteen ostaminen on niin kallista, että uusi laite ehtii hajoamaan ennen kuin se on maksanut itsensä takaisin.

sähkö viihdelaitteet tietokone



G) Viihdelaitteet ja tietokoneet (10)

  1. Nelihenkisessä perheessä viihdelaitteet ja tietokone voivat käyttää enemmän sähköä vuodessa kuin astian- ja pyykinpesukone yhteensä. Älä pidä tietokonetta tai televisiota lepotilassa. Lepotilassa laite kuluttaa energiaa, joten sammuta laitteet aina virtakytkimestä tai ota johto irti seinästä. Viihdelaitteet kannattaa laittaa kiinni jatkojohtoon, jossa on virtapainike. Sillä saat kätevästi katkaistua kaikista laitteista virran: valmiustilojen viemä virrankulutus on yllättävän suuri.
  2. Jos pidät pöytätietokonetta päällä joka päivä kaksi tuntia, se maksaa vuodessa 180 euroa. Samassa ajassa kannettavan tietokoneen sähkölasku on 25 euroa ja tabletin 24 euroa.
  3. Jos katsot 37-tuumaista lcd-televisiota kolme tuntia päivässä ja lopun aikaa se on valmiustilassa, telkkarin sähkölasku on vuodessa 35 euroa.
  4. Osta energiatehokkaita laitteita. Varmista myyjältä viihdelaitteen ja tietokoneen käyttö- ja valmiustilan teho (W) ja että ne sisältävät energy star –merkin. .
  5. Käytä kannettavaa tietokonetta pöytäkoneen sijaan. Kannettavan kulutus on vain kymmenesosa pöytäkoneen sähkönkulutuksesta! Kytke tietokoneesta energiansäästötilat päälle ja sammuta oheislaitteet kun et käytä niitä.
  6. Sammuta TV ja digiboksi kun et käytä niitä. Muista sammuttaa myös valmiustilat. Jos olet ostamassa uutta TV:tä, valitse LED-malli, joka kuluttaa huomattavasti vähemmän sähköä kuin esimerkiksi plasmatelevisio. 
  7. Huolehdi sähkölaitteiden kunnosta ja huollosta ja uusi laitteet oikea-aikaisesti. 
  8. Käy läpi sähkönkulutusmittareiden kanssa erityisesti vanhojen sähkölaitteiden muuntajien ja lepotilan kulutus.Vanhemmissa sähkölaitteissa saattaa jopa yhdessä laitteessa olla yli 20 W jatkuva lepotilan kulutus. Yhden 20 W jatkuvakulutteisen laitteen pitäminen aina valmiustilassa voi siis maksaa jopa 20 € vuodessa. Jos laitteita on vaikkapa 10, tulee siitä jo sievoinen summa, 200 € vuodessa. 
  9. Matkapuhelinten, partakoneiden jne. pienlaitteiden laturit on myös hyvä irrottaa pistorasiasta kun laite on ladattu. Laturit voidaan myös kytkeä virtakytkimellä (on/off –nappi) varustettuun jatkojohtoon, jolloin virransaanti voidaan katkaista nappia painamalla – jolloin jälleen vältytään latureiden irti repimiseltä (laturi pysyy näin myös paremmassa kunnossa). 
  10. Uudemmista koneista löytyy virransäästöautomatiikkaa; opettele sen käyttö. 

Ruoanlaitto ja energian säästäminen


H) Ruoanvalmistus (13)

  1. Uuni ja muut keittiön kodinkoneet vievät paljon sähköä. Tee nopeita ruokia ja vältä uunin turhaa lämmittämistä.
  2. Hyödynnä ruokaa laittaessa uunin esilämpö. Sähköä säästyy jopa 15 prosenttia, kun laitat ruoat lämpenevään uuniin.
  3. Käytä levyn ja uunin jälkilämpö hyväksesi. Voit sammuttaa virran jo 10-20 minuuttia ennen ruoan kypsymistä. Jos teet uuniruokaa, kypsennä myös perunat uunissa. Jälkilämmössä haudutat puuron.
  4. Käytä veden kiehauttamisessa vedenkeitintä.
  5. Kuljeta ruoat kotiin kylmälaukussa.
  6. Lieden käyttäjän tavoilla ja tottumuksilla on ruoanlaitossa ja leipomisessa suurin vaikutus energiankäyttöön.
  7. Käytä tasapohjaista keittoastiaa ja kypsennä ruoka kannen alla. Energiaa säästyy ja ruoka kuumenee nopeammin.
  8. Valitse keittolevyn kokoinen kattila. Jos levy on paljon suurempi, energiaa menee hukkaan.
  9. Säädä keittolevyn tehoa. Käännä tehonvalitsin ykkös- tai kakkosasennolle heti kiehumisen alettua.
  10. Induktiokeittotaso säästää energiaa. Työtehoseuran tutkimuksen mukaan induktiokeittotaso kuluttaa noin 18 % vähemmän sähköä kuin perinteinen keraaminen taso ja noin 46 % vähemmän kuin valurautalevyt. Induktiotoiminnon muita etuja ovat turvallisuus ja helppohoitoisuus.
  11. Lämmitä ja kypsennä pienet annokset mikroaaltouunissa. Se on nopea ja säästää energiaa.
  12. Älä käytä liesituuletinta turhan kauan. Käryn mukana se poistaa myös lämmintä ilmaa.
  13. Älä tuuleta asuntoa liesituulettimen avulla eli käytä sitä vain ruokaa laittaessasi. Huoneen lämmin ilma karkaa muuten ulos.

Jos listalta mielestäsi puuttuu jokin olennainen energiansäästövinkki, lisääthän sen kommenttikenttään niin täydennän listaa sitä mukaa kun uusia vinkkejä ilmaantuu.



-------------------------------------
*Kirjoitus sisältää kumppanuuslinkkejä*
Takaisin blogiinLisätietoja blogin mainonnasta.
-------------------------------------
Seuraa blogia: Twitterissä @Eurotarkka // Facebook // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle
-------------------------------------

Kommentit