Kultalusikka suuhun lapselle

Säästäminen ja sijoittaminen lapselle

Tervehdys! Kerroin aiemmassa kirjoituksessani vähän taustastani ja voinen summaten todeta, että synnyin ihan perinteinen Hackmanin teräslusikka suussa. Sain perusturvallisen kasvuympäristön, kaiken tarvittavan mutten mitään liikaa ja opin siinä samalla säästämisen jalon taidon. Vanha sanonta kuuluu, että pojasta polvi paranee. Haluankin itse opettaa lapsilleni säästämisen lisäksi riittävät perustiedot sijoittamisesta sekä pitkän aikavälin hyödyt korkoa korolle -ilmiöstä. Fakta kun on, että rahaa ei tehdä vain säästämällä vaan sijoittamalla. Samalla haluan opettaa lapsilleni, että kerskakulutus ei tee ihmistä onnelliseksi.


"Sataa
Keltaista lunta
Vanhainkodeissa nukutaan
Ja nähdään haaveunta
Ajoista jolloin ei ollut täällä
Kultalusikkaa jokaisen kielen päällä"
- Kotiteollisuus, Kultalusikka

Miten ja millä rahalla lapselle voi säästää? Yksi mediassa välillä esiin nouseva asia on lapsilisistä säästäminen ja ajattelinkin avata tätä asiaa hiukan, tiedostaen sen olevan monelle punainen vaate. Samat periaatteet lapselle säästämiseen tietysti soveltuvat on raha sitten peräisin lapsilisästä tai säästetty vanhempien omista palkkatuloista.

Lyhyt oppimäärä lapsilisästä

Mitä lapsilisät ovat? Kelan sivujen mukaan jokaisesta Suomessa vakituisesti asuvasta lapsesta Kela maksaa lapsilisää sen kuukauden loppuun, jolloin lapsi täyttää 17 vuotta. Oikeus lapsilisään perustuu siis vain lapsen ikään ja maassa asumiseen ja maksaminen loppuu, jos lapsi ja hänen huoltajansa muuttavat pysyvästi Suomesta pois ulkomaille.

Lapsilisä on verotonta tuloa, joka maksetaan äidille, isälle tai muulle huoltajalle, joka vastaa lapsen hoidosta ja kasvatuksesta.

Lapsilisän määrä kasvaa lapsiluvun mukaan alla olevan taulukon mukaisesti. Määrään vaikuttavat perheen kaikki ne alle 17-vuotiaat lapset, joista on oikeus saada lapsilisää. Ensimmäisestä lapsesta Kela maksaa 94,88 € kuukaudessa ja toisesta lapsesta 104,84 € kuukaudessa eli kahdesta lapsesta yhteensä  199,72 €. 


Taulukko, joka kuvaa lapsilisän määrää lapsiluvun kasvaessa
Lapsilisän määrä, Kela

Huomioitavaa on, kuten yllä olevasta taulukosta näkyy, lapsilisän määrään vaikuttaa vain perheessä olevien alle 17 -vuotiaiden lasten lukumäärä. Vanhempien (tai lasten) omaisuus ja tulot eivät vaikuta lapsilisän määrään millään lailla. Ja tämäkös hiertää hiekkana kengässä monella, jolla ei ole mahdollisuutta säästää edes itselle vaan kaikki rahat ml. lapsilisät menevät elämiseen. Lapsilisiin määritettävän tulorajan suuruus olisikin sitten vaikeampi juttu, koska kyllä monelle hyvätuloisellekin lapsilisät kulutukseen menevät. Toki monella tämä voi johtua vain elämäntyylistä, johon aktiivinen säästäminen ei kuulu. Voi se olla ajattelemattomuuttakin tai tiedon vähyyttä.

Joka tapauksessa, ne onnelliset joilla lapsilisiä vastaava summa olisi mahdollista lapselle säästää, tämä todellakin kannattaisi tehdä. Ilmeisen harva näin kuitenkaan tekee. Miksi koen asian tärkeäksi? Ensinnäkin lapsella on vuosikymmeniä aikaa hyötyä korkoa korolle -ilmiöstä ja toisaalta, mitään taetta ei ole että nykyisen mallinen eläkejärjetelmä olisi lapsiemme eläköityessä enää pystyssä. Nimittäin, Suomessa on kaksi erittäin vakavaa ongelmaa, joista ei riittävästi puhuta: vuosi vuodelta laskeva syntyvyys ja vinoutunut ikärakenne. Näillä molemmilla on merkittävä vaikutus lastemme eläkkeisiin.

Suomessa syntyy vuosi vuodelta vähemmän lapsia

Tilastostokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan syntyvyys Suomessa on laskenut seitsemänä viime vuonna peräkkäin. Alla olevan kuvan mukaisesti Suomessa syntyi vuonna 2017 vain 50.321 lasta, kun 1990-luvun alussa syntyi reilut 65.000 lasta. Vastasyntyneiden elinajanodote oli vuonna 2017 pojilla 78,7 vuotta ja tytöillä 84,2 vuotta. Jos ajattelen omaa eläkeikääni, minulla on odotettavissa keskimäärin vain reilut 10 vuotta elinaikaa virallisen eläkeikäni jälkeen. Onneksi olen päättänyt siirtyä eläkkeelle vapaaehtoisesti sijoitusvarallisuuteni turvin aiemmin.

Syntyvyys Suomessa 1970-luvulta eteenpäin
Suomessa syntyneet 1970-luvulta eteenpäin. Tilastostokeskus.

Syntyvyyttä voidaan tarkastella, kun syntyneiden määrä suhteutetaan synnytysikäisiin naisiin. Syntyvyyden mittaamisessa käytetään Tilastostokeskuksen mukaan yleisesti kokonaishedelmällisyyslukua, joka kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla. Kokonaishedelmällisyysluku oli alla olevan kuvion mukaisesti kaikkien aikojen matalin vuonna 2017 eli vain 1,49 lasta naista kohti. 

Arvio lasten elinaikaisesta määrästä naista kohden
Lasten määrä naista kohden. Tilastostokeskus.

Suomessa siis syntyi vuonna 2017 yhteensä 50.321 lasta, mutta samaan aikaan menehtyneitä oli yhteensä 53.722. Syntyvyys onkin ollut vuodesta 1969 lähtien alle väestön uusiutumistason, joka on 2,1 lasta naista kohden. Suomen väkiluku on tällä hetkellä noin 5,5 miljoonaa henkilöä ja kasvavaan väestönlisäykseen on viime vuosina ratkaisevasti vaikuttanut muuttovoitto ulkomailta. Maahanmuutto tulee myös jatkossa olemaan Suomelle erittäin tärkeää ikärakenteestamme johtuen.

Vinoutunut ikärakenne

Valitettavasti Suomen matala syntyvyys ei ole ainoa huono uutinen koskien lastemme tulevaisuuden eläkkeitä. Väestörakenteemme kun on hyvin voimakkaasti vinoutunut. Alla olevassa kuvassa on Väestörakennetilasto, joka kuvaa vuoden 2017/2018 vaihteessa Suomessa vakinaisesti asuvia Suomen ja ulkomaiden kansalaisia.

Suomen väestörakenne
Suomen ikärakenne 29.3.2018. Tilastokeskus / Väestörakenne.

Tilastokeskuksen mukaan väestön ikärakenteella ja työväestön määrän kehityksellä on laajat vaikutukset kansatalouden ja yhteiskunnan kokonaiskehitykseen. Väestön ikääntymisellä on suorat vaikutukset julkisten kokonaismenojen kasvuun, julkisen talouden vakauteen ja taloudellisen huoltosuhteen tasoon. Ikääntymisestä johtuva voimakas huoltosuhteen vääristymä lisää väistämättä tarvetta kasvattaa työväestön määrää kehittämällä maahanmuuttopolitiikkaamme ja aktivoimalla ulkomailta tulevaa muuttoliikettä. Lisäksi eläke- ja hoivamenot valitettavasti kasvavat samaa vauhtia kuin työväestömme ikääntyy. Keskeisessä roolissa tulevien menopaineiden kattamisessa onkin tulevien vuosien koulutus-, työvoima- ja maahanmuuttopolitiikka ja sen vaikutukset työllisyysasteen kehitykseen ja veroasteen kasvuun.

EK:n johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari kiteyttää päivän polttavan asian Ylen artikkelissa Syntyvyyden lasku uhkaa eläkkeitä: "jos syntyvyyttä ei saada nousemaan ja jos työperäinen maahanmuutto ei onnistu, niin sitten edessä ovat työeläketurvamuutokset ja lähinnä eläkkeitten leikkaaminen".

Näitä lukuja katsoessani ja kommentteja lukiessani, olen erittäin tyytyväinen päätöksestäni säästää ja sijoittaa sekä itseni, vaimoni että lastemme tulevaisuuden turvaksi.

               // Lue lisää: Kuinka avata lapselle Nordnet arvo-osuustili?

Ota ohjat omiin käsiin ja tee lapsestasi miljonääri

Lastemme eläkkeet eivät Suomen laskevassa syntyvyydessä ja vääristyneestä ikärakenteesta johtuen ole selviö. Jokainen vanhempi haluaa lastensa parasta ja ihmiset saa kyllä helposti mukaan keskusteluun lapsilisien säästämisestä ja sijoittamisesta varsinkin kun käyttää otsikossa yhtä aikaisesti sanoja lapsi ja miljonääri. Tämä kombinaatio herättää väistämättä voimakkaita tunteita. Lapsilisien sijoittamisesta pörssiin ja korkoa korolle -ilmiön hyödyntämisestä hyvin pitkällä ajalla - jopa lapsen eläkeiän kynnykselle - onkin herättänyt mediassa tasaisin väliajoin varsinaisen keskustelumyrskyn.

Korkoa korolle esimerkki, lapsilisät sijoitettuna
100 eur/kk sijoitettuna 17 vuoden ajan, 7% p.a. tuotto.
On erinomaisen hienoa, että ihmisten tietoisuus pitkän aikavälin säästämisestä ja sijoittamisesta kasvaa, mutta lapsilisien kohdalla keskustelu menee helposti syyttelyksi, itse asia hämärtyy unholaan. Kyllä - säästä, sijoita ja hyödynnä pitkä aika, niin voit merkittävästi kasvattaa varallisuuttasi, omasi tai jälkikasvusi. Kuvassa olevan esimerkin mukaisesti, jos oletetaan että lapsen kaikki lapsilisät sijoitetaan eli 17 vuodelta sijoitettavaa tulee yhteensä reilut 20.000 €, kertyy keskimääräisellä 7% vuosituotolla 1.000.000 € täyteen lapsen saavuttaessa 66 vuoden iän. Kiitos Korkoa korolle -ilmiön. Jos tuotto jäisikin vain puoleen eli 500.000 €:oon, on se kuitenkin melkoinen summa sijoitukseen nähden.

Luin aikanaan mielenkiinnolla Ilta-Sanomien "Hurja laskelma: lapsesta voi tehdä miljonäärin sijoittamalla lapsilisät – ”Vaurastuminen mahdollista aivan kaikille”" artikkelia, jossa haastateltiin Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasia ja käytettiin vastaavaa esimerkkiä. Artikkeli ei oikestaan tarjonnut minulle mitään uutta, mutta kommenteissa oli sellaisia postauksia, joihin mieluusti olisin kirjoittanut oman vastineeni. Niinpä päätin nyt takautuvasti poimia yleisimmin esitetyt väittämät ja kysymykset kommenttiosiosta, joista heijastuu ihmisten tunteet asiaa kohtaan. Yhtä selvästi niistä heijastuu tietämättömyys, ajattelemattomuus ja sitä kautta täysin turha pelko. Yhteensä kommentti-vastinpareja kertyi yhdeksän kappaletta.

-----------------------------------------------------
1. Vaihtoehtoisesti sijoittaminen tekee sijoittajasta miljonäärin sijaan köyhän, jos huonosti sattuu käymään. Nimimerkki Jan. 

Perusvirheellinen ajatus, jossa riskin olemassaolo estää sijoittamisen. Ajatellaan että jos huonosti käy, menetän kaiken sijoittamani ja loputkin rahat. Vanhemmathan tässä ovat säästäneet 100 €/kk lapsen syntymästä aina tämän 17 vuotispäivään asti. Kyseessä on siis kulutuksesta ylijäävää rahaa, jonka he ovat voineet säästää (lapsilisä tai muu säästäminen). Ainoa summa, jonka lapsi voi menettää on koko kertynyt sijoitettu pääoma mutta todennäisyys sille, että kaikki sijoitettavat yhtiöt menisivät konkurssiin on mitätön. Vanhempien riski on puolestaan 17 * 100 €/kk * 12 kk =20.400 €.

-----------------------------------------------------

2. Sijota nyt tässä maassa nekin ”ylimääräiset” johonki pörssiin kun kaikki on muutenkin niiiin halpaa.. Nimimerkki Lisää ideoita.

Monella on varmasti tämä tilanne. Säästäminen ei tule kuuloonkaan. Vaikkei tilastoja olekaan, voisin kuitenkin olettaa, että moni suomalainen työssäkäyvä perhe pystyisi 100 €/kk säästämään, vaikka niistä Netflixeistä, lehdistä, kilpailuttamalla sähköliittymän, puhelimen ja netin, lopettamalla tupakanpolton, vähentämällä alkoholin kulutusta tai jättämällä heräteostokset tekemättä. En väitä että kaikki tähän pystyvät, mutta uskon että todella moni perhe käyttää kaiken palkkansa hyödylliseen ja hyödyttömään kulutukseen vain, koska he eivät ole oivaltaneet mihin säästämissijoittaminen voi pitkällä aikavälillä johtaa. He eivät ole valmiita lykkäämään kulutusta tulevaisuuteen, osittain tiedon puutteesta johtuen.

-----------------------------------------------------

3. Lapsilisiin tarveharkinta ja heti, sillä jos lapsilisät pystyy säästämään ei niille siinä tapauksessa ole mitään tarvetta. Nimimerkki Jii.

Ottamatta kantaa tulisiko lapsilisiin laittaa tuloraja, niin tärkein anti tässä koko keskustelussa on ymmärtää, kuinka jo varsin pienellä 100 € kuukausisummalla voi kerryttää pitkällä aikavälillä merkittävän omaisuuden. Lapset ovat luonnollisesti tässä etulyöntiasemassa, koska aikaa korkoa korolle -ilmiön hyödyntämiseen on paljon. 

-----------------------------------------------------

4. Lapsilisät loppuvat 17-vuotiaana, eikä niitä saa enää yli 60-vuotiaana kuten esimerkissä. Nimimerkki Tuomas

Täysin väärin ymmärretty korkoa korolle -ilmiön vaikutus. Yllä olevan kuvion mukaisesti 17 vuotta säästetty varallisuus kasvaa itsestään koron korkoa, kunhan tuotot aina sijoitetaan uudelleen. Esimerkissä ei uusia sijoituksia salkkuun enää tehdä sen jälkeen kun lapsi täyttää 17 vuotta.

-----------------------------------------------------

5. Siis lapsi saa rahat vähän yli kuusikymppisenä. Mitä järkeä? Aivan naurettavaa:):):): Maailma on varmaan muuttunut siinä ajassa aika lailla ja myös rahan arvo ja arvostus. Nimimerkki Kasi
.

Esimerkissä halutaan kärjistäen puhua isosta numerosta, koska miljoona ja sana miljonääri herättää tunteita puolesta ja vastaan. Varsinkin linkitettynä sanaan lapsi. Ei mikään estä lasta jatkamasta sijoittamista myös itse täysi-ikäisyyden jälkeen, jolloin miljoonatavoitteesen on mahdollista päästä merkittävästi aikaisemmin. Mitä tulee rahan arvoon tänään ja vuosien päästä, Ilta-Sanomien esimerkissä nimenomaan käytettiin inflaatiokorjattua tuottoprosenttia, jotta rahan arvo vastaisi sitä mitä tänä päivänä.

-----------------------------------------------------

6. Suurin karhunpalvelus minkä lapsilleen voi tehdä, on kerätä heille suuri omaisuus valmiiksi ettei heidän tarvitse itse hirveästi ponnistella saavuttaakseen jotain hieman parempaa. Nimimerkki Mek.

Vanha viisaus sanoo: "Anna miehelle kala ja ruokit hänet päiväksi. Opeta hänet kalastamaan ja ruokit hänet loppuelämäksi". Tästä koko lapselle säästämisessä & sijoittamisessa on kyse. Tarkoitus ei ole vain antaa hänelle miljoonaa euroa, vaan näkemällä korkoa korolle -ilmiön vaikutuksen, on tarkoitus rohkaista häntä myös itse säästämään ja sijoittamaan ruokkiakseen koronkorkoa. Hänelle ei siis anneta niinkään rahaa (vaikka se isona positiivisena sivutuotteena mukana tuleekin), vaan tieto ja taito pitkäaikaiseen säästämisen & sijoittamiseen. Ihmisellä kun on mielenkiintoinen taipumus uskoa parhaiten siihen mitä näkee.

-----------------------------------------------------

    7. Toimii, jos muutoin talous on hyvällä tasolla. Miten asiaan suhtautuu verottaja? Jos ja kun joudut taloudelliseen ahdinkoon ja sinulla on sijoituksia, miten suhtautuu Kela? Kenen rahoja lapsilisät itse asiassa ovat, lasten vai huoltajien? Miten hoituu millin lahjavero? Nimimerkki On kiva olla äveriäs.

    Lapselle säästettäessä on tärkeää ottaa myös verotusasiat huomioon, mutta kun perusasiat ja eurorajat on tiedossa, on säästäminen ja sijoittaminen lapselle yksinkertaista.

    Ensinnäkin sijoitukset tulee laittaa heti alusta alkaen lapsen nimiin, jotta välttää myöhemmin lahja- tai perintöveron. Toisin sanoen, lapselle tulee avata oma arvo-osuustili.

    Toiseksi, tulee laatia lahjakirja, jossa on määritetty, mihin tarkoitukseen rahat on sijoitettu. Artikkelissa Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi sanoi, että lahjakirjassa pitää mainita, että rahat on tarkoitettu sijoitettavaksi osakemarkkinoille kulut minimoiden, lapsen 65-vuotissyntymäpäivää varten, jolloin patentti- ja rekisterihallinto ei pysty puuttumaan sijoitusstrategiaan, eivätkä vanhempien tuet katkea lapsen isoon omaisuuteen.

    Lahjakirjassa on syytä mainita myös Asianajotoimisto Svahn mukaan:
    • lahjanantajan ja lahjansaajan tiedot
    • sukulaisuussuhde
    • lahjan yksilöinti ja sen arvo
    • maininta mahdollisen avio-oikeuden poissulkemisesta
    • maininta onko kyse ennakkoperinnöstä vai ei (kun lahjansaajana rintaperillinen)
    • lahjanantajan allekirjoitus
    • päiväys
    • 2 esteetöntä todistajaa etenkin, jos avio-oikeus poissuljetaan.

    Entäpä sitten lahjavero? Suomessa voi nykylainsäädännön mukaan yksi henkilö lahjoittaa toiselle henkilölle rahaa alle 5.000 € kolmen vuoden aikana eli vajaat 139 € per kuukausi. Lapsilisän ollessa noin 100  €/kk (riippuen lapsien lukumäärästä), tämä raja riittää hyvin, jolloin lahjoitus on veroton. Lisäksi on huomattava, että molemmat vanhemmat (tai esim. isovanhemmat) voivat myös lahjoittaa saman verran.

    Holhoustoimilain mukaan lapsen huoltajilla (edunvalvojilla) on hallintaoikeus lapsen varoihin siihen asti, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Jos alaikäiselle kertyy varoja vähintään 20.000 € arvosta, siitä on tehtävä ilmoitus maistraatille, joka alkaa valvoa omaisuuden käyttöä. Käytännössä maistraatille täytyy 20.000 € rajan ylityttyä antaa vuosittain selvitys lapsen varojen hoidosta.

    Lisäksi lapsen omaisuutta ei voi sijoittaa mihin vain. Turvallista on kuitenkin sijoittaa eurooppalaisiin pörssiosakkeisiin ja osakerahastoihin. Esim. Nordnetin pohjoismaiset superrahastot ovat varteenotettava vaihtoehto.

    Lapsen harrastamisen vuoksi tai lapsen halutessa omalla rahalla esim. ostaa jotain, ei kaikkia rahoja kannata sijoittaa, vaan on syytä pitää rahaa myös lapsen säästötilillä puskurirahastossa. Jos lapsi saa syntymäpäivinä/jouluna rahaa, kannattaa harkita että nämä rahat pidetäänkin lapsen tilillä. Samalla voi lapselle opettaa mitä tapahtuu, kun lapsi käyttää rahansa. Talouskasvatuksella varmistetaan myös se, että lapsen saadessa varojen hallintaoikeuden 18 vuotiaana itselleen, hän ei käytä sijoitettuja rahoja autoon, vaan ymmärtää korkoa korolle voiman ja jatkaa säästämistä & sijoittamista.

    -----------------------------------------------------

      8. Olen itse varakas, emme tarvitse lapsilisiä, jäävät säästöön. Nimimerkki Mahdollista kuplassa.

      Perusvirhe on, että säästetään vain pankkitileille, eikä sijoiteta säästettyjä varoja. Inflaatio syö säästöjä vuosi vuodelta (samalla rahalla saa vähemmän ensi vuonna kuin tänä vuonna), sijoittamista tarvitaan tavalla tai toisella joka tapauksessa. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisilla kotitalouksilla oli maaliskuun 2018 lopussa reilun 300 miljardin euron edestä rahoitusvarallisuutta, joista reilut 220 miljardia koostui osakkeista, rahasto-osuuksista ja vakuutussaamisista kun taas 80 miljardia olivat talletuksia käyttötileille ja erilaisille säästötileille. On varsin oletettavaa, että ne kotitaloudet, joissa varallisuutta on vähän, makuuttavat rahoja tileillä vaikka nimenomaan heidän pitäisi pyrkiä pitkän aikavälin säästämissijoittamiseen ja korkoa korolle -ilmiön hyödyntämiseen. Pienistä puroista kasvaa suuri virta.

      -----------------------------------------------------

      Mitä luulet, minkähänlaisen sodanjulistuksen olisin tehnyt jos näin olisin Ilta-Sanomien kommenttikentässä vastaillut? Säästätkö sinä lapselle? Jos kyllä, niin miten ja jos et niin miksi et? Ymmärrettävästi kaikilla tähän ei ole mahdollisuutta, mutta olisi mukava kuulla jos sinulla on vinkkejä jakaa omista kokemuksistasi, puolesta tai vastaan.

      Jos kiinnostui, niin Nordnetin sivuilta voit lukea lisää ja aloittaa lapselle säästämisen. Lisäksi olen tehnyt step-by-step ohjeet Nordnetin arvo-osuustilin avaukseen artikkelissani Kuinka avata lapselle Nordnet arvo-osuustili?

      *Kirjoitus sisältää suosittelun palveluun: Nordnet.*
      Takaisin blogiinLisätietoja blogin mainonnasta.

      ---------------------------------------------------------------
      Seuraa blogia: Twitterissä @Eurotarkka // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle
      --------------------------------------------------------------

      Kommentit

      1. Lapsilisät ovat kyllä oikeasti tosi rahanarvoinen rahansiirto yhteiskunnalta lapsiperheille. Viidennestä lapsesta jopa yli 170 euroa kuukaudessa. Se on paljon rahaa.

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Näin on. 5 henkisessä perheessä yli 650 €/kk verottomana. Tietysti kuukausikulutuskin on väistämättä suurta. Toisaalta itsellä kun on vain kaksi lasta, niin aika tehokkaasti kaikki esikoiselle ostetut esim. rattaat, lelut, pyörät ja vaatteet on pystytty nuorimmaiselle kierrättämään, kun sattuvat vielä olemaan samaa sukupuolta. Tiedä sitten tuleeko viisihenkisessä perheessä jo niin paljon kulutusta, että viimeiselle ei enää tavarat/vaatteet kestä.

          Poista
      2. Loistava artikkeli. Laaja ja perusteellinen.
        Varsinkin nuo vastaukset nettikommentteihin.
        Hyvä idea pohtia niitä täällä, eikä lietsoa kommenttiragea joka ei johda mihinkään.

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Kiitos paljon. Jotenkin tuntuu että aihe on mediassa turhan mustavalkoinen. Ainakin kommentointiherkkyys on alhaisempi niillä, joilla omakaan säästäminen ei ole mahdollista (ymmärrettävää), mutta myös niillä, joilta puuttuu ymmärrys mitä pitkän aikavälin säästämisestä & sijoittamisesta voi parhaimmillaan hyötyä (vähemmän ymmärrettävää). Kysymys kait kuuluu, kuinka tavoittaa ne ihmiset, jotka samanlaista myöhäisheränneisyyttä ei oleasian tiimoilta kokenut kuin itse olen.

          Poista
      3. Oli todella kattava ja laadukas postaus - jatka samaan malliin!

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Kiitos! Mukavaa jos joku kirjoituksistani pitää ja niistä hyödyn itselleen saa. Aivan varmasti jatkan :)

          Poista
      4. Hyvä teksti aiheesta. Sijoitatko itse lapsillesi?

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Hei Peppi, kiitos :). Kyllä sijoitan, pieni summa rahastoihin molemmille lapsille heidän nimissä oleviin salkkuihin kerran kuussa. Ajatus olikin tästä pieni blogikirjoitus tehdä lähitulevaisuudessa.

          Poista
      5. Moi! Jos rahaa on jo kasassa jonkin verran, itse suosittelisin sijoittamaan lasten rahoja rahastojen sijaan suoraan lapsen nimissä hankittavaan sijoitusasuntoon, johon sitten vuokralainen niin pitkäksi aikaa kuin tarpeen. Tämän voi toteuttaa heti kun n. 10 % sijoitusasunnon tarvittavasta omaisuudesta on koossa (jos puhutaan asunto-osakkeista). No Suomessa asuntosijoittamisesta ei saa lähellekään niin hyvää tuottoprosenttia kuin muualla maailmassa, mutta tuolla tavalla saa sentään ok tuottoa, vuokralainen maksaa asuntolainan ja asunnon voi lapsi realisoida myöhemmin kuten haluaa, tuloksena tod. näk. velaton asunto jo ennen kuin täyttää 30 vuotta.

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Hei, kiitos paljon kommentista. Olen samaa mieltä, että tämä on erittäin varteenotettava vaihtoehto siinä tapauksessa että alkupotti on jo olemassa - kuten itsekin kirjoitit. Toki harvalla näin on, jolloin rahastot ovat oiva ja kustannustehokas tapa päästä alkuun suorien osakeostojen sijaan. Varsinkin jos hyödyntää esim. kulutonta Nordnet Superrahasto Suomi rahastoa.
          https://www.eurotarkka.com/2018/10/nordnet-superrahastot-ilmainen-lounas.html

          Poista

      Lähetä kommentti